Categories
Jutut

10 vuotta ATK:ta

Kymmenen vuotta nettijuttuja rahaa vastaan.

Kymmenen vuotta nettijuttuja rahaa vastaan. Toki yritin tehdä aikaisemminkin, mutta kaksi ensimmäistä asiakastani jätti maksamatta.

Ensimmäinen ATK-työpaikkani

Sain ensimmäisen alan työpaikkani samasta paikasta, jossa suoritin AMK:n työharjoitteluni eli Suomen Mediatoimistosta.

Ajan kullatessa muistot, olen tullut siihen tulokseen, että ensimmäiseksi työpaikaksi Suomen Mediatoimisto oli melkein täydellinen. Pääsin tekemään kaikkea mahdollista ja lähes kaikki piti selvittää itse. Onneksi tukena oli hyvä ystäväni Kaitsu, joka oli aloittanut Suomen Mediatoimistossa vähän ennen minua. Toki helpommalla olisi päässyt, jos työpaikassa olisi ollut senioridevaaja neuvomassa, miten tulisi toimia, mutta silloin olisin jäänyt puolesta kokemuksesta paitsi.

Jos ei mitenkään, niin jotenkin.

Ensimmäisen viiden vuoden aikana olin tekemässä senttihuutokauppaa, pelivinkkisivustoa, webbilisäosaa toiminnanohjausjärjestelmään, selainkäyttöliittymää ajoneuvopäätelaiteiden keräämien tietojen tarkasteluun sekä kaikkea muuta.

Iso kiitos Mikolle ja Jussille, että ottivat minut töihin, sillä 10 vuotta sitten tietokonehommat olivat aika harvassa Vaasan seudulla. Lisäksi kiitos myös Kaitsulle, joka on toimivat verratomana apuna kehityksessäni.

Irtisanoutuminen

Olin ottamassa tatuointia kesälomani aikana ja tatuoitsijani kysyi, että olinko jo hakenut Akille. No, en ollut. Eipä se mitään, mä soitan sille, sanoi Antti. Muutamaa tuntia myöhemmin tapasin Akin ensi kertaa. Haastattelua en ehtinyt erityisemmin jännittää, mutta unohdin esitellä itseni kun saavuin paikalle. Ilmeisesti esiinnyin kuitenkin edukseni, koska minulle tarjottiin työpaikkaa. Kiitos Aki.

Irtisanoutuminen on varmasti kaikille vaikea ja jännittävä päätös. Tai näin ainakin se oli itselleni. Osa tästä ahdistuksesta varmasti johtui siitä, että irtisanoin itseni kesäloman jälkeen ensimmäisenä työpäivänä. Lisäksi tuntui haikealta jättää vanha työpaikka ja porukka, jonka kanssa olin tehnyt hommia jo viisi vuotta.

Uusi työpaikka – 7am

Uusi työpaikka ja uudet kuviot, aloitin 7am Oy:n palveluksessa syyskuussa 2014. Hyötyliikunnan kannalta tämä oli huono veto, koska työmatkanani oli alle 100 metriä. Tästä huolimatta, vaihdos oli enemmän kuin onnistunut ja ei ole tarvinnut jossitella.

Olin aikaisemmin tehnyt yhden tai kaksi WordPress-sivustoa ja nyt tein niitä työkseni. Ennakkoluuloista huolimatta, WordPress sivustojen ja lisäosien tekeminen oli mielekästä ja mukavaa vaihtelua aikaisemmille projekteille.

Kahden 7am vuoden aikana tein enemmän sivustoja kuin työurani ensimmäisenä viitenä vuotena yhteensä, mutta jostain syystä näistä mikään ei erityisesti jäänyt mieleen. Vietimme tosin pikkujoulut Tampereella, jossa kävimme Raised Fistin keikalla. Parhaat pikkujoulut tähän mennessä.

VaasaWebDev-meetup

Irtisanouduttuani Suomen Mediatoimistosta aloimme tapaamaan vanhojen työkavereitteni kanssa ja jossain vaiheessa syntyi ajatus, että miksi ei kutsuttaisi mukaan muitankin alueen kehittäjiä. Ensimmäinen VaasaWebDev-meetup järjestettiin marraskuussa 2016. Nykyään meetup järjestetään joka kuun ensimmäinen torstai.

Voiko olla meetuppia ilman tarroja?

Morgan Digital

Alkutalvesta 2016 7am ja Mantra Communications yhdistyivät ja Morgan Digital Oy Ab syntyi. Työntekijöiden määrän tuplautuessa, muutto uusiin tiloihin oli ajankohtaista. Hauska fakta uudessa toimistossa oli se, että näin työpisteeltäni vanhan toimistomme.

Uusi toimisto, uusi nimi, mutta hommat pysyivät edelleen samoina. WordPress-sivustoja ja lisäosia toisen perään. Välillä punaisia, välillä sinisiä. Muutaman Morgan-vuoden myötä oma työnkuvani on hiljalleen laajentunut pelkän koodamisen ulkopuolelle.

Mietin pitkään mitä kirjoittaisin viimeisistä vuosista ATK-hommissa, mutta en keksinyt oikeastaan yhtään mitään. Sopivampaa on siis lopetella kuvaan edesmenneen isoisäni laiturista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.