Ensimmäisellä viikollani Geniemillä pääsin heti projektin pariin ja samalla sain ensikosketukseni DustPressiin. Muutamaa tikettiä myöhemmin totesin itselleni RedBull höyryissä, että tämähän on aivan perseestä. DustPress tuntui niin oudolta ja hitaalta tavalta tehdä loppujen lopuksi yksinkertaisia asioita.
Suurinpiirtein ensimmäisen sprintin jälkeen jouduin pyörtämään puheeni. Koodi oli järkevästi organisoitua, helppolukuista sekä jopa miellyttävää tehdä. Yllätin itseni, koska WordPressin päälle survottu ylimääräinen ohjelmistokehys tuntuu niin tuntuu hieman älyttömältä, kun sen sanoo ääneen.
Noin neljän vuoden aikana olin tekemässä yhtä projektia ilman DustPressiä ja siinä sai karvaasti taas kokea perinteisten WordPress-projektien ongelmat koodin duplikoinnista näkymien organisointiin asti.
Miksi valita DustPress
- Pakottaa projektiin tietynlaisen rakenteen toimia
- Modelien julkiset funktiot ajetaan automaattisesti ja palautusarvot ovat käytettävissä näkymässä
- Näkymät tehdään Dustilla, mutta näkymien renderöinti on yksinkertainen vaihtaa vaikka Bladeen tai Twigiin
- Näkymiin on helppo tehdä omia filttereitä peilaamaan WordPressin natiiveja funktioita
DustPress on ainakin itselleni ylivoimaisesti nopein ja helpoiten hallittava tapa tehdä WordPress teemakehitystä, vaikkakin modelien instanssit luodaan vasta sen jälkeen kun `pre_get_posts` on ajettu. Samalla ymmärrän kyllä täydellisesti miksi tälläistä kerrosta ei haluta lisätä jo niinkin karvaisesti toteutettuun kikkareeseen mitä WordPress on.
5/5 käyttäisin uudelleen